Miltä psykoterapian integraation seuraava sukupolvi näyttää?
Kansainvälinen psykoterapian integraation järjestö Society for the Exploration of Psychotherapy (SEPI) piti tänä vuonna vuosittaisen kongressinsa kesäkuussa Barcelonassa. Kongressin teema oli – vapaasti suomennettuna –Psykoterapian integraatioon tutkijoiden ja kliinikoiden yhteistuumin. Kongressi oli monipuolinen ja runsas. SEPI:in väitöskirjapalkinto myönnettiin suomalaiselle Erkki Heinoselle, joka on tehnyt väitöskirjaansa sekä Helsingin psykoterapiaprojektissa että Orlinskyn tutkimusryhmässä Chicagossa kansainvälisen psykoterapeuttikyselyn aineistolla. Saamme Suomessakin kuulla lisää hänen tutkimustuloksistaan lähitulevaisuudessa. Erkki on luvannut pitää luennon aiheesta ’Terapeutin ammatilliset ja henkilökohtaiset ominaisuudet, yhteistyösuhde ja terapian tuloksellisuus’ KAT-yhdistyksen ja Integratiivisen psykoterapiayhdistyksen yhteisessä tilaisuudessa tammikuussa 2014. Löydät lisätietoa näiltä KAT-yhdistyksen nettisivuilta, kun tilaisuuden tarkempi päivämäärä ja paikka varmistuvat.
Kongressin loppupaneelissa pohdittiin, miltä psykoterapian integraation seuraava sukupolvi näyttää? Mm. tällaisia ajatuksia kuultiin:
Paul Wachtel totesi aluksi painokkaasti, että satunnaistettujen ryhmävertailujen psykoterapiatutkimukseen tuoma idea käsikirjan mukaan tehtävästä terapiasta on ollut suuri virhe. Hän hahmotti tulevaisuuden visiona etenemisen ’evidence-based paketeista’ kohti terapian periaatteiden ja prosessin parempaa ymmärtämistä sekä terapeuttien kehittymistä kuuntelemaan ja hahmottamaan terapiasuhteen ilmiöitä ja sen nyansseja yhä responsiivisemmin. Wachtelin mukaan tulevaisuuden integratiivinen terapeutti on aktiivinen ja asiakkaansa vahvuuksille rakentava sekä toimii terapiasuhdetta jatkuvasti huomioiden. Näiden terapeutin toimintaa määrittävien ulottuvuuksien lisäksi Wachtel korosti potilaan itseymmärryksen tilannesidonnaisen rakentumisen merkitystä. Terapiassa voimme auttaa asiakasta ymmärtämään paremmin sitä, mihin hänen kokemuksensa ja tunteensa liittyvät ja missä tilanteissa ja suhteessa mihin ne syntyvät tai ovat syntyneet, esim. mille tai kenelle hän on vihainen. Wachtelin mukaan tulevisuuden integratiiviset terapeutit huomioivat myös kulttuurisen kontekstin.
Bruce Wampold ihmetteli puheenvuorossaan, kuinka sitkeässä ajattelu, että ’meidän terapiasuuntaus toimii paremmin kuin teidän terapiasuuntaus’ psykoterapiatekniikoiden väliset hyvin vähäiset erot osoittaneiden meta-analyysien jälkeisenä aikanakin edelleen istuu. Kyse on Wamboldin mukaan lojaajisuudesta ryhmälle, jossa terapeutti on saanut koulutuksensa, ja josta on näin muodostunut terapeutin oma ’kotiryhmä’. Tämä on Wamboldin mukaan luonnollinen ja hyväkin asia. Luultavasti asiakas haluaa mennä sellaiselle terapeutille, joka myös uskoo siihen mitä tekee. Wamboldin näkemyksen mukaan kaikki terapiat ovat nykyään jo integratiivisia. Tulevaisuudessa on tärkeää oppia paremmin ymmärtämään sitä, miten terapia vaikuttaa. Wambold kiinnitti lopuksi huomiota siihen, että asiakkaat eivät terapiaan tullessaan tunne terapiaa ja sen eri muotoja. On tärkeää kehittää monipuolisia tapoja informoida asiakkaita siitä, mitä teemme ja miten teemme terapiaa. Ensisijaista on kuitenkin fokusoida ja keskittyä siihen mitä asiakkaat terapian yhteiseen kokemisen tilaan tuovat.
Alberta Pus puhui niinikään asiakaslähtöisen integraation puolesta: ‘My first loyalty in the client. Customer is always right!’ Jos terapeutti toimii vain omista lähtökohdistaan ja oppimistaan terapiatekniikoista käsin vaarana on, että tarjoamme asiakkaalle jotain liian haastavaa tai jotain, johon hän ei ole valmis. Ei asiakas halua jatkaa sellaisessa terapiassa, joka ei toimi hänen tilanteessaan. Pus kiteytti pointtinsa lauseeseen: ‘Clients push us to be integrative!’
John McLeod korosti kulttuuristen ja potilaan henkilökohtaisten resurssien merkitystä terapiaprosessin rinnalla. McLeod on yhdessä Mick Cooperin kanssa kehitellyt ns. pluralistista näkökulmaa, joka pyrkii laajentamaan integraatiota terapian sisäisiin tekijöihin painottuvan ’common factors’ – ajattelun yli. McLeodin mukaan hyvin monet muutkin kuin meta-analyyseissa vaikuttaviksi terapian yhteisiksi tekijöiksi todetut tekijät (kuten hyvä terapiasuhde) voivat olla avuksi potilaalle. Potilaat/asiakkaat elävät yhteiskunnissa, joiden kulttuuriseen pääomaan on vuosituhansien ajan sisältynyt monia tapoja auttaa kärsiviä, parantaa itse itseään ja toisia yhteisön jäseniä. Esimerkiksi uskonto, liikunta, mielekkään työn tekeminen, osallistuminen yhteisön toimintaan jne. voivat toimia tällaisina parantavina resursseina. McLeod huomautti, että psykoterapia ei suinkaan ole ainoa auttava asia eivätkä kaikki ideat, joita terapiakirjallisuudessa on kautta aikojen esitetty suinkaan ole vain terapeuttien keksintöä. Halutessaan tietää, mikä auttaa asiakkaita eniten, pluralistinen terapeutti kysyy sitä heiltä itseltään. Kaikki vastaukset eivät mahdollisesti löydy terapian sisältä. ’Go to the society ’ oli McLeodin teesi integraation tulevaisuudelle.
Keskustelussa paneeliesitysten jälkeen pohdittiin mm. kysymyksiä miten terapia siirtyy terapiahuoneen ulkopuolelle, tai voi toimia katalysaattorina elämän muutoksille, tai miten terapia voi muuttaa esimerkiksi sitä väkivaltaista maailmaa, jossa asiakas elää. Voisiko terapia auttaa asiakasta kehittämään itselleen sellaisen henkilökohtaisen sopen, turvapaikan (’personal niche within the cultural’), jonka avulla hän voi selvitä oman elämänsä kaoottisuudesta ja julmuuksista?
Soile Tikkanen
