PSYKOTERAPIAKOULUTUKSEN VALINNAN VAIKEUDESTA
Mielenterveystyössä perusammattitaitonsa ja työkokemuksensa hankkinut psykoterapeuttikoulutukseen hakija on tänä päivänä vaikean valintatilanteen edessä. Mihin satsaisin ja kuinka suuntautuisin ammatillisessa täydennyskoulutuksessani?
Yliopistoyhteistyössä toteutuvien psykoterapeuttikoulutusten hinnat ovat korkeita ja jopa jatkuvasti nousseet. Näin on käynyt siitäkin huolimatta, että psykoterapiayhteisön tekemä tarjous yliopistoille on saattanut olla samansuuruinen tai jopa alempi kuin aiemmin terapiayhteisön yksin järjestämän koulutuksen hinta samanmittaisesta koulutuksesta ennen yliopistoyhteistyötä. Psykoterapeuttikoulutusten laadunvalvonnasta vastaavat tieteelliset yliopistot ovat psykoterapiayhteisöjen yhteistyökumppaneina itsenäisiä toimijoita taloushallintonsa ehdoilla. Psykoterapeuttiopiskelijoiden asema täydennyskoulutusopiskelijoina, joiden koulutus johtaa uuteen ammattinimikkeeseen, ei ole verottajan silmissä suotuisa. Valtiovaltakaan ei ole ratkaisuillaan tukenut psykoterapeuttiopiskelijan opinto-oikeudellisen aseman tai taloudellisen tilanteen kehittämistä, vaikka kyse on laajasti ottaen mielenterveyspalvelujen kehittämiseen satsaamisesta. Tällä hetkellä se tuntuu toteutuvan psykoterapeuttiopiskelijan kustannuksella.
Psykoterapeuttikoulutukseen hakija on sitoutumassa omassa terveydenhuollon perusammatissaan välttämättömään täydennyskoulutukseen. Hän haluaa kehittää ja laajentaa ammatillista suuntautumistaan ja taitojaan ihmissuhdetyön keskeisillä alueilla: potilaiden kohtaamisessa, terapeuttisen yhteistyösuhteen luomisessa, potilaan tilanteen yhteistyössä tapahtuvassa jäsentelyssä sekä sen kehittymis- ja muutosedellytysten tutkimisessa.
Hakijan motiivina tällaisia valmiuksia kehittävään täydennyskoulutukseen hakemiseen voi olla, että totutut työtavat tuntuvat riittämättömiltä. Ongelmien diagnostinen arviointi, diagnoosien asettaminen ja niiden pohjalta määrittyvät hoitokäsikirjan mukaiset interventiot, psykoedukaatio tai tarjolla olevat tekniikoiden voileipäpöydät eivät ole tuntuneet osuvilta tavoilta lähestyä juuri tämän potilaan erityislaatua ja yksilöllistä tilannetta. Koulutukseen hakijalla voi olla tarve löytää tapoja tehdä aitoa yhteistyötä ja puhua potilaan kieltä, saada potilaan oman tilanteensa ja toimintansa havainnointia käynnistymään ja hahmottumaan uudesta näkökulmasta ja kohti liikahduksia. Työntekijä on kenties etsimässä tapoja kohdistaa ja suunnata omaa osuuttaan potilaansa muutokseen avustamisessa. Psykoterapeuttikoulutukseen hakijalla saattaa olla palava halu ymmärtää myös teoreettisella tasolla sitä, miten terapeuttinen muutos tapahtuu ja mistä potilaan muutoksessa on kysymys.
KAT syntyi toisen aallon integratiivisena psykoterapiana 1970–80 luvulla vastaamaan juuri näihin tarpeisiin. Kognitiivis-analyyttisen psykoterapian (KAT) teoreettinen ydin on hyvin yksinkertainen. Integratiivisena kehikkona se sisältää eri terapiamenetelmistä helposti tunnistettavia aineksia. Psyykkinen toiminta syntyy ja kehittyy vastavuoroisissa suhteissa, suhteessa toiseen ja yhteistoiminnassa toisen kanssa. Potilas on kaikissa ilmaisuissaan ja vastavuoroisessa suhteessa itseensä, toisiin tai asioihin. Oireiden ja ongelmien taustalta löytyy ongelmallisia asetelmia. Masennusta tai ahdistusta ylläpitävä sisäinen asetelma voi KAT-terapeutin ja potilaan yhteisesti kuvaamana tulla vähitellen terapeuttisen työskentelyn kohteeksi. Ankara ‘sisäinen syyttäjä’, jonka tuomion armoilla potilas kokea olevansa ‘säälittävä rääpäle’ alkaa saada hahmoa potilaan sisäisessä dialogissa. KAT-terapiassa potilas voi alkaa tunnistaa ’syyttäjän’ ääntä itsessään ja sen omaa toimintakykyä ja ajattelua lamaavaa roolia eri elämän alueilla. Tunnistamisen myötä myös mahdollisuus muutokseen alkaa avautua. Itseen suhteessa olon syyttävän sävyn kanssa työskentely voi olla pitkällinenkin prosessi. Vaikeammissa ongelmissa näemme usein myös minäkokemuksen epäjatkuvuutta. Silloin terapeuttinen työskentely alun perin lyhyt terapiaksi kehittyneessä KAT:issakin voi vaatia aikaa. Hankalien kokemusten ja tilojen kanssa oleminen ja osalliseksi tulo edellyttää turvallista yhteistyösuhdetta ja pitempiaikaista kannattelua terapiasuhteessa.
Brittiläisen KAT-järjestön sivuilta löytyy tapausesimerkkejä potilaiden kokemuksista KAT-terapiasta http://www.acat.me.uk/page/case+histories+and+clients+personal+stories
Psykoterapian kentällä on meneillään uuden integraation aika. Tutkimukset ovat osoittaneet terapiasuhteen merkityksen suuremmaksi kuin terapiatekniikan osuuden tuloksellisuuden kannalta. Tutkimusten mukana myös terapeuttien työote yleensä muuttuu integratiivisemmaksi kokemuksen karttuessa. Ei liene sattumaa, että Psychotherapy Research – järjestön Euroopan osaston seuraavan Itävallan Klagenfurtissa 24.–27.9.2015 järjestettävän kongressin teemana on: ”Psychotherapeutic diversity – How many approaches do we need?”
Psykoterapeuttikoulutukseen hakijan on kuitenkin valittava. Muistelen omia kokemuksiani vuodelta 1992, kun mietin psykoterapeuttiopiskelijan valintatilannetta nyt. Minun olin vaikea valita kahden silloin kentällä voimakkaimmin vaikuttaneen suuntauksen, kognitiivisen ja analyyttisen, väliltä. Lastenpsykologina tunsin tarvitsevani välineitä nuorten monimutkaisten motivaation ja tunneasetelmien ymmärtämiseen, vanhempien kanssa työskentelyyn ja yhteistä kieltä koulujen ja hoitotahojen kanssa työskentelyyn. Omista terapioista olin muodostanut käsityksen analyyttisesta ja kehokeskeisestä työskentelystä. Lasten ja nuorten kuntoutuksen alueella toimivana olin tutustunut oppimis- ja käyttäytymisterapian menetelmiin ja kognitiivisiin työskentelytapoihin. Olin kiinnostunut monista suuntauksista ja olisin voinut valita kumman tahansa. Potilaslähtöistä otetta ja teoreettista integraatiota arvostavana päädyin syksyllä 1992 alkaneeseen kognitiivis-analyyttisen psykoterapian koulutukseen. En ole katunut, vaikka 1990-luvun alussa kolmevuotinen erityistason psykoterapeuttikoulutus työnohjauksineen maksoi yhteensä noin Ladan hinnan, 40 000 markkaa. En ole katunut myöhemminkään, vaikka Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Ladan jälleenmyyntiarvo nousi huimasti, kun niitä ostettiin takaisin itään varaosiksi.
Nyt koulutan tulevia KAT-terapeutteja yhteistyössä Helsingin yliopiston kanssa. 16.2.–27.3.2015 haussa olevan ja syksyllä 2015 alkavaksi suunnitellut KAT-psykoterapeuttikoulutuksen kouluttajat ovat monipuolinen joukko osaajia eri mielenterveystyön osa- alueelta. Tämä antaa mahdollisuuden keskustelevasti etenevään oppimisprosessiin. Oppiminen ei jää vain yhden kouluttajan varaan.
Työn ohella tapahtuva opiskelu vaatii työntekijältä suurta ajallista ja taloudellista panostusta. Pääkaupunkiseudulla ja ruuhka-Suomessa terveydenhuollon työntekijä ei voi aina luottaa saavansa työnantajaltaan tukea täydennyskoulutukseensa. Kauempana keskuksista ja Itä- ja Pohjois-Suomessa tilanne näyttää olevan vielä jonkin verran parempi. Työntekijän ammatillista täydennyskoulutusta arvostetaan ja siihen satsataan. Psykoterapeuttisten taitojen ja terapeuttisen prosessin läpiviemisen taitojen oppimista ei nähdä uhkana tai tuhlauksena vaan tärkeänä osana oman perustyön kehittämistä ja resurssina koko työyhteisölle.
Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä järjestettävässä KAT-koulutuksessa tulee olemaan mahdollisuus siihen, että opiskelua vertaisryhmässä ja työnohjauksessa voi toteuttaa myös tietokoneyhteyden ja nettialustan välityksellä, mikä säästää aikaa ja alentaa matkakustannuksia. Tämä järjestely on ollut mahdollinen jo vuonna 2013 alkaneessa Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä toteutuvassa KAT-psykoterapeuttikoulutuksessa.
Helsingin yliopiston kanssa yhteistyössä alkavien koulutusten hakuun pääset linkeistä
http://www.helsinki.fi/psykoterapeuttikoulutus/KAT_psykoterapeuttikoulutus_2015-2019.pdf
http://www.helsinki.fi/psykoterapeuttikoulutus/opiskelu/hakuajat.htm
Soile Tikkanen
psykoterapeutti ja psykoterapian työnohjaaja ja kouluttaja
Kognitiivis-analyyttinen psykoterapiayhdistys ry:n pj
