Näin muotoiltiin KAT- terapeutin työskentelytapaa kansainvälisessä ICATA kokouksessa Helsingissä lokakuun alussa. Lähikehityksen vyöhykkeen nimissä kysymme tietysti itseltämme: ”missä määrin ja kenen kanssa”? Mikä on asiakkaan lähikehityksen vyöhyke? Millaisessa suhteessa oleminen on mahdollista hänelle juuri nyt?
Olen viime aikoina pohdiskellut psykoterapeutin ominaisuuksia suhteessa potilaisiin. Mielenkiintoista on se, että huomaan painottavani eri asioita keskustellessani eri maita edustavien psykoterapeuttien kanssa. Vaikuttavatko kulttuuriset näkökulmat enemmän terapeuttisiin valintoihimme ja lähestymistapoihin kuin yhteinen KAT:tilainen teoriapohjamme? Englantilaisten KAT:tien kanssa näytän tuovani esiin asiakkaiden erilaisia lähtökohtia ja tämän merkitystä sille, miten ja minkälaista terapiaa ollaan tekemässä. Viime kesäisen ACAT- kongressin esitykseni ydin oli oikeastaan varhaisen vuorovaikutuksen muovaavan merkityksen näkyminen potilaan eri intersubjektiivisuuden muodoissa. Yhdelle emotionaalisen yhteyden luominen on haastavaa, toisella kyky yhdessä työskentelemiseen on hakusessa, kolmannella molemmat, jne. Suomeksi sanottuna, englantilaisille huomaan omaa tarvetta viestiä sitä, että kaikkia potilaita ei voi hoitaa lyhytterapian keinoin tai tiukan KAT formaatin mukaisesti, ja terapeutin suhteessa olemisen tapa varioi potilaan ”paikan” mukaan.
Suomalaisten terapeuttien kanssa huomaan painottavani enemmän suhteessa olemisen laadullisia ominaisuuksia, ihan evidence-based suhdetiedon mukaisesti. On tärkeää olla aidosti ja lämpimästi läsnä. Tätä ilman ei hyvä tule! Keskusteluissa/ työnohjauksessa suomalaisten eri psykoterapeuttisten koulukuntien edustajien ja jopa psykologian perusopiskelijoiden kanssa näyttäytyy usein ”paljastumisen pelko” siitä, että olisi terapeuttina liian spontaani tai lämmin. Ikään kuin mieleen olisi piirtynyt kuva jonkinlaisesta ”oikeanlaisesta, neutraalista, pidättyvästä ja tutkailevasta psykoterapeutista”. Tähän kuvaan ei näytä mahtuvan kuvaukset aitoudesta, leikkisyydestä, haavoittuvuudesta ja lämmöstä. Viimemainitut adjektiivit näyttäisivät pikemminkin mielikuvissa vievän ajatukset epäammatillisuuteen ja rajat rikkovaan toimintaan. Onko niin, että pahimmillaan kuvauksemme terapeutin pyrkimyksestä neutraaliin, tarkastelevaan positioon voi korostaa mielikuvaa etäisestä terapeutista?
Psykoterapiatutkimuksen yhteisiä tekijöitä painottava linja on nostanut empatian ja myönteisen vuorovaikutussuhteen hoidon tuloksellisuuden parhaiten ennustavaksi tekijöiksi. Myös Leimanin psykoterapiaprosessin geneerinen malli perustuu sille, että psykoterapeuttisen työn pohjalla on hyvä terapeuttinen suhde. Wambold (2011) puolestaan pohtii mikä empatiassa on parantavaa ja painottaa ns. suuria linjoja eli sosiaalisten suhteiden merkityksellisyyttä evoluutionäkökulmasta. Ihminen tarvitsee toista selviytyäkseen ja terapiasuhde jo sinänsä on merkityksellinen jos ihmisen kyky merkityksellisiin ihmissuhteisiin on vaurioitunut.
Mutta miten olla sopivasti lämmin ja aito? Summers ja Barber (2010) antavat ”Evidence-based psychodynamic therapy” kirjassaan hyvinkin konkreettisen neuvon hyvästä terapeuttisesta lähestymistavasta: ”Kohtele potilastasi kuin kohtelisit ihmistä, jonka tapaat miellyttävillä päivälliskutsuilla”. Analyytikko-tutkija Charles Gelso (2011) puhuu ”todellisesta” (real) terapeuttisesta suhteesta, jossa terapeutti on oma itsensä: autenttinen, avoin ja rehellinen. Hänkin painottaa lämmön merkitystä erityisesti suhteen luomisen alussa, analyytikkona varoen kuitenkin asiakkaan tarpeiden tyydyttämistä. Eli KATiksi käännettynä varoen tanssiin vastaamista. Greenberg ja Rogers lähestyvät tätä mm. kongruenssin käsitteen kautta. Kongruentti ilmaisu on sitä, että sisäinen kokemus vastaa ilmaisua. Terapeuttisen ilmaisun tulee kiinnittyä ydintunteeseen. Jos terapeutti ilmaiseen itseään ”reaktiivisesti”, sekundääritunteeseesta lähtien, voi ilmaisu olla epäkongruenttia ja kokemus on potilaalle stressaava. . Jos taas tarkastelemme lämmön ja aitouden kommunikointia neurotieteen valossa, korostuu ihmisen salamannopea taito lukea toisen nonverbaalia viestintää ja löytää toisesta puuttuvat turvaa lisäävät ”merkit” jos uhan tunne on aktivoitunut. Tässäkin korostuu erityisesti Gilbertin myötätuntoterapiassa esiinnostettu terapeutin taito säädellä terapeuttista suhdetta omalla tunneviestinnällä.
Summa summarum, vastavuoroisuuden molemmat positiot ja kulttuuritaustamme huomioiden toivotan kaikille aktiivisia, aitoja, lämpimiå ja leikkisiä vuorovaikutuksen kokemuksia,
Katri Kanninen,
KAT-kouluttaja
Ps. Lue Psykologia lehdestä artikkeli psykoterapeutin merkityksestä tutkimustiedon valossa, jossa haastateltiin Jalle Wahlströmiä!
