Muistokirjoitus Anthony Ryle 1927-2016

Anthony Ryle 1927-2016

Anthony (Tony) Ryle syntyi 2.3. 1927 John ja Miriam Rylen nuorimpana lapsena. Hänen isänsä oli lääketieteen professori Cambridgessa ja myöhemmin uuden oppiaineen, sosiaalilääketieteen perustajia Oxfordin yliopistossa. Anthonyn setä on filosofi Gilbert Ryle ja hänen vanhempi veljensä Martin Ryle on radioastronomian pioneeri, joka palkittiin fysiikan Nobel-palkinnolla 1974. Perhe oli vasemmistolaisesti orientoitunut. Sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja huono-osaisten tukeminen oli perheen kantava arvopohja. Se näkyy Rylen elämänurassa, kiinnostuksen kohteissa ja ammatillisissa valinnoissa. Hän valmistui lääkäriksi 1950-luvun alussa ja työskenteli yleislääkärinä Sisä-Lontoossa. Hänen ensimmäiset 1960-luvulla julkaistut tutkimuksensa suuntautuivat yleislääkärin potilasaineiston sosiaalisen ja psyykkisen hyvinvoinnin kysymyksiin. Mielenterveysongelmien yhteys sairastavuuteen johti hänet vähitellen psykiatrian alueelle.

Ryle toimi Sussexin yliopiston opiskelijaterveydenhuollon johtajana kymmenisen vuotta 1960-luvun lopulta alkaen. Siellä muotoutuivat hänen keskeisimmät näkemyksensä ja käytäntönsä, joista kognitiivis-analyyttinen terapia on saanut vaikutteensa. Hän ryhtyi toteuttamaan lyhyitä psykoterapeuttisia interventioita  Tavistock-klinikalla työskentelevän Isca Salzberger-Wittenbergin ohjauksessa. Wittenberg osallistui itsekin klinikan työskentelyyn, ja tapasi opiskelijoita parin käynnin terapeuttisen arvioinnin puitteissa.

Ryle ammensi aiemman tutkimuskäytäntönsä kokemusta myös opiskelijaterveydenhuollossa ja kehitti asiakaskohtaisen seurannan menetelmiä. Tärkeimmäksi osoittautui George Kellyn Repertory Grid, josta Ryle muotoili objektisuhteita tavoittavan Dyadi Grid-version. Sen käyttäminen johti vähitellen reformulaatiomenettelyn syntymiseen. Antaessaan opiskelijalle palautetta hänen tekemästään Dyadi Gridistä, Ryle havaitsi, että palaute suuntasi tämän itsehavainnointia terapeuttisesti mielekkäisiin sisältöihin. Toinen tuloksellisuusmittari oli Aitkenin visuaalinen analogia-asteikko, jonka avulla asiakas ja terapeutti saattoivat yhteisesti arvioida Grid-formulaation avulla määriteltyjen kohdeongelmien helpottumista.

Rylen 1970-luvun loppupuolen julkaisut ovat asiakaskohtaisen tuloksellisuuden arvioinnin klassikkotekstejä. Ne olivat neljäkymmentä vuotta edellä aikaansa, ja vasta personoidun lääketieteen kehitys on tuonut uudelleen tärkeäksi asiakaskohtaisen alkuarvioinnin roolin hoidon tuloksellisuuden kannalta.

1980-luvun taitteessa Ryle nimitettiin St. Thomasin yliopistosairaalan psykoterapiayksikön johtoon. Hänen työkenttäänsä kuuluivat myös Guy’sin sairaalan Munro Clinic ja joidenkin Etelä-Lontoon psykiatristen sairaaloiden työryhmät. St. Thomasin sairaalan vastuualue kattoi joitakin Lontoon köyhimpiä, maahanmuuttovaltaisia kaupunginosia, kuten Brixton. Psykoterapeuttisia palveluja ei ollut tarjolla lainkaan. Rylen humaani sosialisistinen vakaumus ja vakuuttuneisuus maksuttoman julkisen terveydenhuollon tärkeydestä tulivat näissä olosuhteissa todella tarpeelliseksi käyttövoimaksi.

Rylen viikottainen konsultointikalenteri oli tiivis, ja tapaamisten sisältönä oli klinikoiden työntekijöiden auttaminen ymmärtämään vaikeita potilaita tiiviiden reformulaatoiden avulla. Oma opiskeluni Lontoossa vuonna 1984 ajoittui tähän työkauteen. Se sai minut vakuuttuneeksi osuvien reformulointien tärkeydestä sekä työryhmien että potilaiden auttamisessa. Kognitiivis-analyyttisellä terapialla ei vielä tuolloin ollut nimeään, ja reformuloinnit toimivat työvälineinä mitä moninaisimmissa hoitokonteksteissa. Munro-klinikalla reformulaatioita kokeiltiin James Mannin 12 käynnin lyhytterapiaotteen hengessä toteutettavissa hoidoissa. Tämä kokeilu johti ensimmäisen systemaattisen kliinisen vertailun julkaisuun 1986.

Britanniassa noihin aikoihin pääministeri Margaret Tatcherin terveyspoliittisten linjausten mukaisesti yleislääkärit määriteltiin tilaajiksi, jotka budjettinsa puitteissa saattoivat ostaa erikoistason palveluja. Tämä johti nopeasti terapiasektorin brändäytymiseen, kun terapiat piti tuotteistaa. Joustava, lyhyt ja monikäyttöinen psykoterapeuttinen työote ei voisi selvitä uudessa kilpailutilanteessa. Kognitiivis-analyyttinen terapia (KAT) oli Rylen nimiehdotus, joka kuvasti hänen pyrkimystään yhdistää teoreettisesti psykoanalyyttisen objektisuhdeteorian ymmärtämistapa kognitiiviseen psykologiaan. Markkinatilanteessa nimi osoittautui 1990-luvun alussa ongelmalliseksi, sillä KAT koettiin sekä analyytikkojen että kognitiivisten terapeuttien keskuudessa kilpailevaksi brändiksi. Ovet sulkeutuivat kumpaankin suuntaan, ja se oli Rylelle pitkäaikainen murhe. ACAT’in perustamisen jälkeen terapian koulutus oli siirtynyt yhdistyksen vastuulle, ja Ryle hoiti  ”ulkosuhteita” osallistumalla 2000-luvun puolelle asti suuntausten välisiin debatteihin sekä keskustelutilaisuuksissa että kirjoituksissaan.

Koulutusvastuun väheneminen Britanniassa antoi Rylelle mahdollisuuden laajaan kansainväliseen työnohjaustoimintaan. Se loi perustan ICATA:n muodostamiselle, kun Rylen yhteistyösuhteet ulottuivat Etelä-Euroopan ohella Irlannista Australiaan. Viimeiset vuotensa hän vietti vaimonsa Flora Natapoffin Petworthissa, lähellä Etelä-Englantiin sijoittuneita lapsiaan ja lapsenlapsiaan. Hänen viimeinen julkinen esiintymisensä oli videonauhoitettu puheenvuoro ACAT:in vuosikongressissa muutama vuosi sitten. Hän tiivisti elämäntyönsä henkisen ytimen sanoihin: ”Kuunnelkaa, mitä potilaalla on sanottavanaan.”

 

Mikael Leiman